Sipsit ovat paheeni

naksutAjattelin tällä kertaa kirjoittaa rakkaudestani sipseihin. Kirjoitinhan jo aiemmin hieman jäätelöstä. Mutta sipseihin koen tosi rakkautta. Syön juustonaksuja, perunalastuja, kaikenlaisia snacksejä ja suolakeksejä. Jokin siinä vain on, että suolainen maistuu. En ole koskaan ollut samalla tavalla perso makealle. Vaikka syön toki kaikkea makeaakin. En sanoisi millekään ei, jos linjani kestäisi sen, mutta jonkin verran täytyy tietysti liikunnasta huolehtia, jotta pysyy paino kontrollissa.

Toisaalta nyt raskaana ollessahan sitä lihoo muutenkin, joten olen käyttänyt ikään kuin tilannetta hyväkseni ja ahtanut turpaani niin paljon sipsejä kuin maha on vastaan ottanut. Pekonin ja cheddarin makuisia jättijuustonaksuja, nam nam, sitten vähän tillin ja kermaviilin makuisia putkilosipsejä. Joskus kaverit minulle kenkkuilevat ja sanovat, että minun pitäisi muuttaa Ahvenanmaalle kun siellä niitä sipsitehtaita on. Ja hakea sinne sitten sipsipromoottoriksi töihin.

Niin, tosiaan, eipä sitä manner-Suomessa kovin paljon sipsejä tehdä. Ruotsalainen osaa senkin taidon, ja sieltähän tämä Suomen herkuttelukulttuurikin kaiketi pitkälti sitten on peräisin. Sieltähän se hernekeittokin tulee, lihapullat ja varmaan munkitkin…

Kesän ainoa jäätelö

jädetTajusin juuri, että syön juuri tällä hetkellä kesän ainoaa jäätelöäni. Kuinka niin saattoi käydä, että koko kesä on lipunut ohi niin, etten ole syönyt lempiherkkuani? No syy on selvä: olen aivan liian huolissani linjoistani. Raskausaika tuo mukanaan lisäkiloja muutenkin, joten olen vahtinut raivoisasti vaakani lukemia.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska vasta nyt, kookoksen ja ananaksen makuista puikkoa syödessäni, että olen vaakaa tuijotellessani evännyt itseltäni arjen pikku nautinnot. Eli kohtuus kaikessa, niin kuin laihduttamisessa ja kuntoilussakin. Kyllä jäde kuuluu futarin vaimon kesään, joten tästä lähtien aion olla vähemmän pikkutarkka ja unohtaa kilojen tarkkailun. Kun suklaakuori rasahtaa, olen hetkessä aivan muissa maailmoissa. Mieleen tulvii muistoja lapsuudesta, kun kesälomalla juostiin kioskille ostamaan Rio-Cola tai Roger Rabbitt -mehujäätä tai Kingis-puikkoa. Se on jännä, kuinka osa merkeistä vaihtuu vuosittain ja jotkut vain pysyvät.

Jäätelöstäni onkin nyt enää tikku jäljellä ja mielessä on vain yksi kysymys: syönkö vielä toisen? Ehken sentään, vaikka mieli tekeekin. Jälleen vanha totuus siis: kohtuus kaikessa.

Vihaan siivoamista

siivousRakastan sitä kun koti on puhdas, mutta en voi sietää siivoamista, vaan suorastaan melkein vihaan sitä. Selkä vääränä lattialla konttailua rätti kädessä, hinkkaamista ja moppaamista. Edustusvaimona minulla on onneksi viime vuosina ollut mahdollisuus käyttää siivouspalveluja.

Toisaalta olen vähän skeptinen näiden suhteen, koska meilläkin on täällä kotona yhtä ja toista arvokasta, eikä tuntemattomia oikeiden tohdi jättää itsekseen omaan asuntoon. Niinpä minulle on käynytkin tavaksi toimia ikään kuin käskevänä siivouskenraalina, joka käskyttää palkollisia ja samalla tarkkailee heidän toimiaan. Näin näen myös, että tuntipalkalla siivoavat ammattilaiset eivät laiskottele.

Pienempiin siivouksiin ei oikein viitsi siivousfirmaa tilata, joten kyllä minäkin olen jotain joutunut kuuramaan ja vähintään imuroimaan. Ärsyttävää puuhaa, mutta onhan se tehtävä jos haluaa puhtaassa asunnossa asua. Näin raskaana ollessa sitä käy kaikki kotityöt aina vain vaikeammiksi, joten olen senkin takia enemmän viime aikoina laiskotellut ihan hyvällä omalla tunnolla. Sitä paitsi siivousfirman palkkaaminen on yhteiskunnalle hyvä, se työllistää ja raha kiertää. Olen siis työläisten hyväntekijä.

Kesälesken elämää

kesäleskiTäytyy sanoa, että aina ei tämä futarin vaimo elämä mitään maailman helpointa ole. Itse olen tieni tietysti valinnut, kun olen menevän miehen kanssa naimisiin omasta tahdostani mennyt. Tai oliko se sitten minä, joka valinnan teki vai miten…

No, joka tapauksessa, miehen kalenterihan on niin arvaamaton, on pelejä ja edustusreissuja ja sponsoritapaamisia. Siinä on paljon sovittelemista. Raskaana oleva nainenkaan ei ihan kaikkea pysty itse tekemään. Onneksi on sentään kuuma linja omaan perheeseen, eli erityisesti siskooni Liisaan, joka on itsekin jo pyöräyttänyt muutaman kersan, joten hän kyllä tietää, mitä minä tällä hetkellä koen arjessani. Liisan kanssa tässä onkin mennyt puhelimessa monet illat.

Ja varmasti jossain vaiheessa sisko tulee tänne vähän pidemmäksi aikaa lomailemaan, ikään kuin henkiseksi tueksi sitten kun on viimeiset ajat käsillä. Onhan meillä vierashuone tyhjillään, ja nyt on makuuhuonekin puoliksi tyhjillään kun mies on ties missä maailmalla. Se on kuitenkin futarin aika mahdotonta ottaa töitä kotiin ja sitä rataa, kiire kuuluu huippu-urheilijuuteen, joten en halua valittaa.

Aika lähenee

aikaOlen viime aikoina pidättäytynyt kirjoittamasta tästä perheelisäysasiasta, kun tuntuu että elämä pyörii muuten sen ympärillä niin tiuhaan. Töissäkin piipahtaminen oli hyvää vaihtelua, mutta totuushan on, etten siellä kauaa kerkeä pyörimään, kun äitiysloma jo alkaa.

Eli päivä päivältä lähempänä on, että perheeseen tulee uusi futari vanhan seuraksi. Ennen pitkää täytyy tämä blogikirjoittelukin laittaa tauolle. Tai mistäs sitä tietää, jos tästä tulee oikein vauvablogi. Mutta ei ehkä sittenkään, sitä ehkä kaipaa vähän sellaista vaihtelua arkeen. Nytkin kaikki vähän pyörii saman teeman ympärillä. On saatu sisustettua tulevalle pojalle jo huone valmiiksi, ja mies on nikkaroinut – mitä nyt pelikiireiltään ehtinyt – leikkimökkiäkin pihamaalle. Ja minä olen alkanut oikein vanhan ajan naiseksi, kun aloitin ompeluharrastuksen uudestaan.

Nyt on sitten kudottu kaiken sortin nuttua. Ja mieshän on reissuiltaan jo ostanut vaikka mitä jalkapallokamaa, vaikka eihän tuollainen toukka tule ymmärtämään hölkäsen pöläystä mistään urheilusta vielä moneen vuoteen. Mutta sellaisiahan me vanhemmat olemme, yritämme laittaa pienokaisia omiin muotteihimme. Sitten lopulta kuitenkin jokainen valitsee itse oman tiensä.

Kotirintaman huoltojoukot

proMeidän futari saapui uupuneena pelistä kotiin, joten vaikka minulla on oma uranikin, niin välillä joudun ryhtymään tähän toiseen työhöni, eli yleisiksi kodin huoltojoukoiksi. Kylmäpussia ja hierontaa, palautusjuomaa ja ruoanlaittoa sitten vain oman työvuoron päätteeksi!

Joskus tulee mietittyä, että koskahan viimeksi herra maalitykki on itse ollut huoltamassa minun työssä kipeytyneitä hartioita tai kokkaamassa minulle pihviä ja kaiken sortin gourmeeta… No, itsehän tietysti osani olen valinnut. Joten turha valittaa. Sen verran tänään annoin itselleni tilaa laiskotella, että päätin tilata ruoan ovelle, niin säästyn siltä työltä ja päänvaivalta, että alkaisin ostaa erikseen aineksi ja sitten vielä valmistamaan alusta asti jotakin ruokaa. Joten intialaista syötiin tänään. Minä söin palak paneerin, eli pinaattia kotijuustolla, mutta futari tarvitsi enemmän proteiinia, joten hänelle lähti butter chickenit.

Nyt ei olekaan sitten enää velvollisuuksia, futari menee saunaan ja minä taidan lähteä kävelylle, kun näin iltasella alkaa vähän viiletä. Paras hetki päivässä, joten mitäpä sitä hötkyilemään. Huomenna uusi päivä ja uudet haasteet.

Kättelyn tärkeydestä

kättelyMinulle bisnes- ja edustushenkilönä tulee ties minkälaista henkilöä vastaan, joten sitä oppii jonkinlaiseksi ihmistuntijaksi. Yksi asia, mistä kollegoiden kanssa tuli rupateltua, oli ensivaikutelman antaminen, ja erityisesti jostain syystä tällainen teema kuin kätteleminen. 

Moni ei kiinnitä asiaan lainkaan huomiota, mutta kättelyhän on valtavan iso osa ensivaikutelman antamisessa. Muistatko joskus kätelleesi hikistä märkää kättä – muistatko kuinka epämiellyttävän vaikutelman se antoi? Se kertoo myös hermoilusta. Entä oletko kätellyt ”löysää lahnaa”. Selitettäköön, että tällaisen nimen kollegani antoi niille, jotka eivät purista kättäsi vastaan vaan ojentavat sen löysänä ja voimattomana. Se on omiaan antavaan myös henkilöstä ryhdittömän ja päämäärätiedottoman kuvan. 

Millainen sitten on hyvä käden puristus? Tiukka, muttei liian puristava, vaan mieluummin kevyen jämpti. Jos kätesi hikoavat, pidä huoli, että kuivaat ne ennen kättelyä. On vielä yksi tärkeä seikka, joka liittyy olennaisesti kättelyyn, eli katsekontakti. Se on syytä ottaa suoraan kohti käteltävän silmiä, mutta ei kuitenkaan niin kuin olisit haastamassa toista. Näillä avuin tervemenoa bisneskontakteja luomaan!

Töissä onkin kivaa!

rusketusNo mutta mutta. Viimeksi juuri ehdin pelotella teitä ja itseäni, kuinka karmeaa työhön palaamainen lyhyen loman jälkeen onkaan. Ja mitä vielä, olen viihtynyt töissä oikein hyvin. On ollut niin hauskaa tavata vanhoja työkavereita, joita ei ole hetkeen nähnyt, varsinkin kun kaikkien lomat sattuvat eri kohtiin, niin joitain ihmisiä ei ole tultua nähtyä kuukausiin.

Rusketuksesta kyllä näkee, mitä kukin on tehnyt. Kaikkein ”oransseimmat” ovat tietysti käyneet ottamassa ekstra-annoksen d-vitamiinia jossain Etelän auringossa. Olipa laskentapuolen Pertti käynyt oikein Brasilian jalkapallokisoissa asti. Kuumaa oli ollut, vaikka siellähän oli paikallinen ”talvi”. Hän selitti, että etelässä ilmat ovat viileämmät, sellaiset Suomen kevätsäät, mutta hän oli vain Amazonin alueella, jossa on käytännössä tällaiset vuodenajat: kuuma ja vielä kuumempi.

Riitta-Liisa oli miehineen rakentanut mökkiä ja Jukka oli eronnut vaimostaan. Kaikenlaista sitä tapahtuu, kun vähän aikaan on työkavereista erossa. Huonojakin uutisia kuului, kun toimistosihteeri Elina oli sairastunut ja joutunut sairaalahoitoon, joten suunnittelimme käyvämme häntä pikimmiten katsomassa sairaalassa. Täytyykin muistaa ostaa kukkia.

Ai että kun ramasee!

riittaavieläKylläpä tylsistyttää tämä kun on lyhyen loman jälkeen jo töihin paluu edessä! Niin nopeasti meni futarin vaimon kesä! Tai onhan sitä kesää toki vielä jäljellä, mitenkäs se Mamba laulaa, ”vieläkö on kesää jäljellä”…No, onhan sitä vielä, mutta kun istuu toimistossa töiden ääressä niin eihän sitä paljon enää kesästä nautita! No onneksi on viikonloput…

Tänään olen istunut auringossa mieheni kanssa, olemme ottaneet iisisti. Hänellä on tietysti jokaviikkoiset fysiikka- ja lajitreeninsä, mutta ihan hyvin olemme ehtineet tässä minun lomani aikana rauhoittuakin. Mutta niin paljon tuo töihin paluu harmittaa, että melkeinpä ahdistaa…Mikähän siinäkin on, että sitä kuitenkin pitää töistään, mutta sinne ei halua palata. Ainakaan vielä. Eli antakaa mulle vielä hetki lomaa…

Vaikka nauttii töistäkin niin pahin juttuhan on se, että ne vievät suurimman osan päivästä. Jos tekee aamuvuoroa, on aikainen nukkumaanmeno pakollinen, ja jos taas tekee myöhempää vuoroa, siinä tuntuu menevän koko muu päivä hukkaan. Tottuuhan sitä siihenkin sitten. Ei auta itku mummoa mäessä, töihin käy tie!

Terve mutta ei kuitenkaan

pilatesrullaSelkätutkimuksen tulokset saapuivat sitten, eikä sieltä mitään löytynyt. Kumma juttu, kun vaivoja on, mutta syitä ei löydy, vaikka kaikenlaista teknologiaa on tarjolla vaivojen tutkimiseen. Ihminen on sittenkin niin monimutkainen eliö. Lähetteen kirjoittanut lääkäri kommentoi magneettikuvia puhelimitse, ja mainitsikin joitain yksityiskohtia, joissa näkyy poikkeamia, mutta tuo lääkärilatina on sen verran hankalaa, etten oikein tarkalleen tiedä, mistä kaikesta hän puhui. Pääasia on, että mitään varsinaista vauriota selän alueella ei ole.

Viime aikoina olenkin joutunut miettimään tätä länsimaisen lääketieteen rajallisuutta, eli sitä kuinka lääkärit, vaikka olemme tottuneet pitämään heitä lähes jumalallisen kaltaisina parantajina, eivät usein ymmärrä oireita, eivätkä osaa parantaa niitä. Olisikohan mitään järkeä yrittää perehtyä vaihtoehtokonsteihin, olisiko esimerkiksi ”itämaisissa” hoidoissa mitään sellaista, mikä voisi auttaa selkävaivoihin? Varmastikin jotakin löytyy, aivan eri asia sitten onkin, onko niistä mitään apua.

Lääkäri suositteli fysioterapiaa, joten ensi alkuun aion varata uuden terapia-ajan sieltä, vaikka sitäkin on jo aiemmin hieman kokeiltu. Jossain vaiheessa tuli hankittua esimerkiksi tuollainen pilates-rulla, joka kyllä rentouttaa selkää. Ehkä siis fysioterapiaa ensi alkuun.