Terve mutta ei kuitenkaan

pilatesrullaSelkätutkimuksen tulokset saapuivat sitten, eikä sieltä mitään löytynyt. Kumma juttu, kun vaivoja on, mutta syitä ei löydy, vaikka kaikenlaista teknologiaa on tarjolla vaivojen tutkimiseen. Ihminen on sittenkin niin monimutkainen eliö. Lähetteen kirjoittanut lääkäri kommentoi magneettikuvia puhelimitse, ja mainitsikin joitain yksityiskohtia, joissa näkyy poikkeamia, mutta tuo lääkärilatina on sen verran hankalaa, etten oikein tarkalleen tiedä, mistä kaikesta hän puhui. Pääasia on, että mitään varsinaista vauriota selän alueella ei ole.

Viime aikoina olenkin joutunut miettimään tätä länsimaisen lääketieteen rajallisuutta, eli sitä kuinka lääkärit, vaikka olemme tottuneet pitämään heitä lähes jumalallisen kaltaisina parantajina, eivät usein ymmärrä oireita, eivätkä osaa parantaa niitä. Olisikohan mitään järkeä yrittää perehtyä vaihtoehtokonsteihin, olisiko esimerkiksi ”itämaisissa” hoidoissa mitään sellaista, mikä voisi auttaa selkävaivoihin? Varmastikin jotakin löytyy, aivan eri asia sitten onkin, onko niistä mitään apua.

Lääkäri suositteli fysioterapiaa, joten ensi alkuun aion varata uuden terapia-ajan sieltä, vaikka sitäkin on jo aiemmin hieman kokeiltu. Jossain vaiheessa tuli hankittua esimerkiksi tuollainen pilates-rulla, joka kyllä rentouttaa selkää. Ehkä siis fysioterapiaa ensi alkuun.

Selvittiinpä siitäkin

survivorNyt on taas paljon kerrottavaa, mutta yksi asia kerrallaan, joten palataan vielä tuohon magneettikuvauskokemukseen, joka vähän jäi vielä kesken. Olin siis lääkärin määräyksestä pari viikkoa sitten kuvauttamassa selkäni vaivojen takia.

Kuvaushan kestää aika kauan, puolisen tuntia, ja sinä aikana ollaan aivan liikkumatta, ja ainakin minulla koko kroppa hikoili ja melkein välillä tärisytti. Ahdisti niin, että paniikkinappula oli koko ajan hiestä märkä kourassa. Jotenkin ihmisen pääkoppa on sellainen, että sitä melkein itsekseen kasvattaa omaa paniikkiaan tuollaisissa tilanteissa, vaikka tietääkin, ettei mitään pahaa voi käydä. Kuvaushan on täysin riskitöntä.

Lopulta sitten pääsin kojeesta ulos, ja hoitajat kysyivät voinko hyvin, ja täytyi ihan todenmukaisesti vastata, että olo ei mikään erityisen hyvä ollut, oikeastaan ihan päinvastoin, kun kädetkin vielä tärisivät. Siitä sitten vaatteet vaihtamaan ja autolla kotiin, vaikka otsakin oli vielä ihan kylmänhiestä märkä! Jos vielä joskus joudun samanlaiseen toimenpiteeseen, niin on kyllä satavarmaa, että pyydän sen rauhoittavan hyvissä ajoin, sillä niin karmea kokemus se oli. Tuloksista pitäisi kuulla ihan tuota pikaa.

Asiaa peloista

magneettikuvaViime kerralla kirjoitin magneettikuvauksestani, ja juttu jäi vähän kesken, joten jatketaan siitä mihin jäätiin: Potilas laitetaan siis makuuasentoon liikkuvalle alustalle, joka kuljettaa hänet kuvauskojeen sisälle.

Hoitaja oli sanonut hätänappulaa ojentaessaan, että jos pelottaa, kannattaa sulkea silmänsä, ja niin sitten teinkin, joten en oikeastaan tiedä mitä tapahtui, ja kuinka syvälle tuo liikkuva alusta minut vei. Joka tapauksessa voit tuntea, kuinka kehosi liikkuu ahtaassa putkeessa hiljaa edestakaisin, kuvittelen, että olin monen metrin syvyydessä koneen sisuksissa. Ainakaan varpaani eivät olleet koneen ulkopuolella, niin kuin olin ajatellut olevan. Luulisin.

Minulle oli kerrottu, että voin kuunnella joko radiota tai jotakin levyä kuulokkeista kuvantamisen ajan. Valitsin radion, mutta eihän siitä juuri mitään kuullut, jotakin surinaa lähinnä, sillä suurimman osan ajasta kone piti aivan hirvittävää mekkalaa, joten mihinkään myyhyn ei kyennyt keskittymään kuin oudon rytmikkään metelin kuuntelemiseen. Käteni alkoivat hikoilla ja sydän tykytti hirveästi. En ollut koskaan ennen kärsinyt ahtaan paikan kammosta, mutta tuolloin en uskaltanut juuri edes silmiäni avata, sillä tilanne ahdisti minua aivan hirvittävästi. Täytyy ehkä jatkaa tarinaa vielä joku toinen kerta. Hei siis tältä erää.

Magneettikuvauksessa

paniikkiFutarin vaimolla on nyt ollut vähän selkävaivoja, tai oikeastaan jo paljon pidempään, joten tällä viikolla kävin lopulta lääkärin määräämänä sitten magneettikuvauksessa. Tuloksia saadaan odottaa vielä, ehkä niistä voi kirjoitella myöhemmin, toivotaan ainakin, ettei mitään pahempaa löydy, tai jos löytyykin jotain, niin olisi jotakin mikä olisi hoidettavissa.

Halusin kuitenkin kirjoittaa itse kokemuksesta eli magneettikuvauksesta. Kyseessähän oli itselleni ensimmäinen kerta, joten en tiennyt mitä odottaa, enkä osannut edes pelätä. Olin kyllä kuullut ohimennen mainittavan rauhoittavat lääkkeet, mutta en silloin ymmärtänyt, mistä oli kyse. No, paikan päällähän se sitten selkeni. Monille tällaiset toimenpiteet ovat tuttuja, mutta tässä oma kaunistelematon versio kokemukstani: Ensin vaihdetaan sairaalan kamaliin vaatteisiin, sitten sinut ohjataan kuvauslaitteen luo, joka on ikään kuin eräänlainen putkilo, johon asetutaan makaamaan selälleen hieman epämukavasti, ja hoitajat painottavat kuinka tärkeää on olla liikkumatta. Sitten sinulle annetaan omituinen pieni uloke, jota kutsutaan paniikkinappulaksi. Mitä – paniikkinappulaksiko? Miksi minulla olisi paniikki?

No, kyllähän se sitten selvisi pikku hiljaa. Mutta taidanpa jatkaa samasta aiheesta toisella kertaa, mieheni tuli juuri kotiin, ja ankka paahtuu uunissa.

Vaaratilanteita

Eilen meinasin ihan säikähtää kuoliaaksi, kun tapahtui niin, että meidän talouden ukko oli jättänyt hellan päälle ja koko pirtti alkoi jo vähän savuta.

Siitä tuli mieleeni vähän kirjoittaa, kuinka pienetkin sattumukset voivat käydä kohtalokkaiksi. Mitä jos minä vatsani kanssa vain liukastun pihalla tai kompastun portaissa, se on menoa sitten. Niin pienestä oli tuo keittiöepisodikin kiinni. Hella oli ollut täysillä varmaan ainakin puolisen tuntia ja keittiössä oikein huomasi, kuinka huoneessa lämpö oli kohonnut. Ja hella sen kun pamahteli ja paukahteli kuin kiuas. Ikkunat laitettiin sitten auki, niin ilma vähän paremmin kiersi.

Mies itsekin pelästyi mokaansa sen verran, että alkoi – tekniikkamiehiä kun on – katsella netistä, josko löytyisi sellaista uutta hellaa, joka osaisi itse sammuttaa itsensä. Meistä ei kumpikaan edes tiedä, onko sellaisia olemassa, enkä ole varma, löysikö ukko jotain. Toivotaan, että uusi hella saataisiin, sillä tuollainen vanha komoottihan on suoraan sanoen vaarallinen. Mitä jos hella jää vaikka mökkireissun ajaksi päälle – kuinka kauan menee, että verhot jo roihuaa ja sitä kautta koko talo? Varovaisuus ennen kaikkea, siis.

Kenet sinä haluat taloon?

Nyt on pakko tehdä tunnustus, että minulla on addiktio, joka tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Eikä mikä tahansa addiktio, vaan BB-addiktio!

Sitä joko rakastaa tai vihaa, niinhän se menee, ja minä rakastan Big Brotheria. Olen katsonut kaikki kaudet ja tulen varmasti katsomaan niin kauan kuin minussa henki pihisee, heh. Ja olen varma, että masussa potkivasta pikku futarista tulee myös BB-fani. Kukaties hän on tuleva BB-talon asukas ehkä vuonna 2034? Nyt naurattaa, heh heh…

Miksi minä BB:stä puhelen keskellä kesää, eihän ohjelmaa edes lähetetä tällä hetkellä? No, me hc-fanithan tiedämme, että juuri parhaillaan BB-taloon on alettu äänestää ensimmäisiä asukkaita, ja äänestyshän tapahtuu netissä. Olen nyt jo selaillut hakijoiden profiileja, ja täytyy myöntää että muutamia aika kiinnostavia tapauksia on jo tullut huomattua massan seasta.

Mitä monipuolisempi kaarti on mukana sitä parempi. Näkisin mielelläni esimerkiksi komean entisen linnakundin ja sekä ujon runoilijatytön ja transsukupuolisen asukkaan samoissa allasbileissä.

Ehkä jatkan BB-aiheesta myöhemmin, sitten kun aihe on ajankohtaisempi. En malta odottaa!

Ultraa ja yllätyksiä

ultraääniKävimme taas neuvolassa ja näimme nyt ultrassa pikkuisen rakkaamme. Ihmeellistä nähdä elämän kehittyvän sisällään ja kuulla pienen sydämen lyönnit! Saimme myös tietää odotammeko pikkuista prinssiä vai prinsessaa. En tiedä kertoako teille vai ei, mutta sen verran voin paljastaa, että tapettivalinta on nyt tehty, eikä siitä tule vaaleanpuinaista.

Mies hehkuu onnea, sillä hän varmasti unelmoi jo pallon pelaamisesta pienen poikansa kanssa. Minäkin olen tietenkin valtavan onnellinen, vaikka jotenkin ehkä odotin enemmän tyttöä. Ehkä ihan vaan siksi, että tytön kanssa elämä on helpompi kuvitella, kun siihen voi jotenkin enemmän samastua. Voi ostaa ihania tyttöjen pinkkejä juttuja ja muita suloisia prinsessakamppeita. Ehkä pojan kanssa olo on vähän hämmentyneempi, avuttomampi? Itse olen kaiken lisäksi ainut lapsi, joten minulla ei ole ollut edes veljiä, joiden suhteen olisin nähnyt minkälaisia ovat pikkuiset pojat.

Mutta kai sitä voi oppia kaikkea uutta. Jos äidiksikin opitaan, niin varmaan myös pienen pojan äidiksi? Täytyykin alkaa jo ottamaan aiheesta selvää, ettei kaikki tule sitten aikanaan liian suurena yllätyksenä. On se hyvä, että kaikki tiedon etsintä on nykyään niin helppoa, en tiedä mitä olisin muuten tehnyt. Varmaan etsinyt kirjastosta jotakin tietokirjoja… Ja nyt alan siis myös uudistamaan sisustussuunnitelmia, pois kaikki pinkki ja röyhelöt! Tervetuloa sininen, ja autot ja pallot!

Uusi pakkomielle

lastenhuonesisustusKerroinkin jo, että olen kiinnostunut sisustuksesta ja nyt alkanut ideoimaan tulevaa lastenhuonetta. Olen yrittänyt katsella netistä inspiraatiota. Seuraan muutenkin paljon kaikenlaisia sisustusblogeja. Mutta ei niissä ole kauhean paljon keskitytty nimenomaan lastenhuoneen laittamiseen.

Yksi ystäväni suositteli erästä sivustoa, jossa voi etsiä kuvia aiheen mukaan ja alkaa seuraamaan mieleisiä ihmisiä, joilla on sama maku. Samalla kuvia voi siis tietenkin alkaa keräilemään omiin kansioihin. Sieltä löytyikin oikein sisustusideoiden aarrearkku! Aloin heti koota lastenhuoneaiheista kansiota ja minulla on jo yli kolme sataa kuvaa. Tästä taitaa tulla obsessio, kun yhden kuvan avaa niin siitä aukeaa samalla koko kirjo uusia kuvia, jotka tietenkin pitää saada myös talteen. Olen viettänyt nyt muutaman päivän ihan vaan tämän sivuston parissa ja saanut todella paljon uusia ideoita. En malta odottaa, että saan näytettyä ne miehelleni!

Katselin tapettikansioista jo suosikkini. Niitä on kaksi: yhdessä on vaaleita lintuhäkkejä vaaleanpunaisella pohjalla ja toisessa vaaleita pilviä mintunvärisellä pohjalla. Mieheni taas olisi halunnut vaaleansinisen tapetin tummansinisillä autokuvioilla. Ongelma on se, että emme ole saaneet vielä tietää vauvan sukupuolta. Joten vielä täytyy jaksaa odottaa ennen kuin voi alkaa ostamaan tapetteja ja muista sisustustarvikkeita! Mutta haluan jo alkaa repimään edellistä tapettia pois ja pohjustamaan seinää. En vaan osaa tehdä sitä itse, joten pitää malttaa siihen asti, että rakas tulee kotiin. Sillä aikaa jatkan kuvakansioni parissa!

Muuta unelmointia

unelmointiaPitäisiköhän minun puhua välillä muustakin kuin omasta raskaudestani? Olen varmaan todella rasittava, mutta raskaana olevat tai olleet naiset varmasti ymmärtävät minua. Se on niin mullistava asia, kun yhtäkkiä koko kroppa ja maailma muuttuu ihan täydellisesti. En voi edes kuvitella, miten täydellinen elämänmuutos tapahtuu kun vauva syntyy. Ai niin, mutta nyt en siis aio puhua siitä.

Kerron siis muista kiinnostuksen kohteistani. Sisustamisen olen jo maininnutkin. Toinen ihtohimoni on luonnollisesti kauneudenhoito, olenhan sentään kosmetologi. Tai ehkä se mieltymys siis johti minut tuon ammatin valintaan. Olin pitkään töissä eräässä kauneudenhoitokeskuksessa, mutta nyt se työ tuntui aivan liian stressaavalta tähän elämäntilanteeseen. Ja toisaalta taloudellisesti ei ole välttämätöntä, että olen töissä. Joten nyt mietin, että mitä haluaisin tällä ammatilla tehdä.

Ehkä haluaisin kirjoittaa johonkin naistenlehteen, saada oman palstan. Tai oman blogin, josta maksettaisiin. Voisin antaa ihmisille vinkkejä oman tyylin löytämiseksi. Sitä työtä voisi myös tehdä kotoa käsin, mikä olisi hyvä asia, erityisesti kun on omia pieniä lapsia. Ai niin, siitä ei saanut puhua. Yksi vaihtoehto olisi tietenkin perustaa ihan oma kauneussalonki, mutta siinä on sitten jo enemmän töitä ja tarvitsee myös muita vastuuhenkilöitä. Mutta se on hyvä, että on haaveita ja ideoita niiden toteuttamiseksi. Eiköhän ne täällä ajan kanssa ala selkiytymään!

Rauhallista viikonloppuelämää

rauha maassaMies oli viikonlopun ihan kokonaan kotona, ei ollut treenejä, pelejä tai ulkomaanmatkoja. Nyt sitä osaa kyllä arvostaa oikein toden teolla! Ja tietenkin hän nyt hellii minua oikein kunnolla, kun kannan tätä pientä elämää sisälläni. Hän innostui oikein laittamaan ruokaa. Hän meistä on se varsinainen ravitsemusekspertti. Tietenkin urheilijoiden pitääkin tietää mitä suuhunsa laittaa, mutta nyt hän oli ottanut selvää raskausajan ruokavaliosta ja mitä kaikkea siihen tuli sisältyä ja mitä kaikkea tuli vältää. Kamalaa, jos tuollaisia asioita ei saisi tietää ja eläisi aivan väärin ja vahingoittaisi samalla omaa lastaan! Ihmettelen vaan, miten entisaoikojen ihmiset ovat yleensäkään saaneet tervettä jälkikasvua.

Onneksi viikonloppu oli aurinkoisen keväinen ja saatoimme nauttia rauhallisista kävelylenkeistä kauniissa maisemissa. Pistäydyimme myös sisustuskaupassa hakemassa tapettikirjan ja toisessa huonekalukaupassa hakemassa katalogin. Saa alkaa ihan toden teolla valmistelemaan lastenhuonetta! Katselimme sitten kotona hieman jo, että mistä kukin tykkää.

Saatoimme nauttia myös meidän vasta remontoidusta saunaosastosta ja sen poreammeesta. Ihan kuin olisi oma kylpylä kotona! Nyt raskausaikana, kun tuota pahoinvointia on alkanut esiintyä, tuollaisia pieniä nautintoja osaa suuresti arvostaa. Ja tietenkin ihan vaan sitä, että oma rakas on vieressä pitämässä huolta. Olisipa se aina. Vaikka ehkä juuri siksi nämä hetket ovat niin arvokkaita, että niitä ei ole ihan joka päivä?