Kuivatut hedelmät maistuu

Minulla on uusi addiktio. Kuivatut hedelmät nimittäin, erityisesti aprikoosit ja varsinkin mangot. Aurinkokuivatut mangot ovat ehkä maailman parasta herkkua, mitä voi napostella missä vain ja koska vain. Hiukan kalliita ne ovat kyllä, varsinkin kun ostaa luomuna, mutta meillähän on rahaa niin paljon, ettei sitä nyt jostain mangoista pitäisi ruveta säästelemään, ei nyt mitään saitureita kuitenkaan olla.

Niin, tosiaan, menee pari kolme pussia kuivattua mangoa siis päivässä, sillä voi melkein jo välipalat korvata kun mussuttaa menemään näitä pieniä makeita herkkuja. Aprikoosit ovat sellaista vielä arkisempaa, ei niin hienostuneen makoista tavaraa, mutta niitä olen myös vetänyt naamariini ihan viisivuotiaasta lähtien. Tuleekin oikein muistoja mieleen, kun nuorna tyttönä Kuopion torilta äiti osti pussillisen aprikooseja minulle syötäväksi. Sitten tulin omilla viikkorahoillakin ostamaan torilta aina uudestaan niitä hyviä aprikooseja, niin kauan kuin kesätoreja oli.

Pienenä oli kyllä sitten aika paljon reikiä hampaissa, kun tuli mussutettua yhtenään näitä sokeripitoisia välipaloja. Mutta eihän sillä väliä, kun lekurilta saa uudet. Minullakin on jotain toistakymmnentä paikkaa suussa, ja hyvin menee.

Pää räjähtää

Joskus tämä arki ja elämä on kyllä sellaista haipakkaa ja myrskyä, että tuntuu ettei enää jaksa. En nyt varsinaisesti puhu mistään yksittäisestä tapauksesta – Erkki voi hyvin ja futarin kanssa meillä menee ihan normaalisti. Mutta silti on raskasta. Ei meinaa jaksaa mitään ja kaikki on vähän niin ja näin.

Onko tämä sellaista raskauden jälkeistä masennusta Taitaa olla. Ja sitten vielä tämä syksymasennus, kun alkaa olla nyt niin pimeää ja päivät vain lyhenevät. Mennään kohti kylmää ikitalvea ja roudan aikaa. Luonto kuolee taas, ja kevättä saadaan odotella pitkään. Helteet ja uimakelit ovat enää kaukainen aavistus mielessä… Kai sitä pitäisi yrittää piristyä, aktivoitua enemmän, vaikka vauvan hoito vie kaiken tarmon. Mies ei siinä asiassa oikein auta, kun hän on niin menevä, ja ymmärtäähän sen. Sitä paitsi eihän macho-mies hoida lapsia, hän keskittyy uraansa.

Vähän olen miettinyt sitäkin, että jos palkkaisimme lastenhoitajan erikseen tänne töihin. Koska varaa on, sillä miehenihän tekee tuohta enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä voisin keskittyä vain edustusvaimon hommiin ja joku muu saisi vaihtaa vaipat ja kokata? Kuulostaa hyvältä.

 

Äitiä väsyttää

Voi kyllä tämä pienen vauvan äidin arki on niin kuluttavaa. Väsyttää, kun ei ehdi edes nukkumaan kun pienokainen herättää milloin mihinkin aikaan. Keskellä yötä ja keskellä päivää. Sitten taas syödään vähän ja nukahdetaan. Ja sitten herätään ja rääytään. Kyllä pistetään äidin hermot koetukselle. Varsinkin tuo meidän mies on tuollaisen machokasvatuksen saanut, eikä suostu kovin paljon tai ainakaan kovin mielellään näihin kotitöihin. Kaikki on minun kontollani, vauvan hoitaminen ja ruoka, siivoaminen…Arki on rankkaa, sanonpa vaan!

No onneksi sitä aina välillä ehtii levähtää kuitenkin, kun ei tässä nyt palkkatöissä olla. Silloin kun vauva nukkuu, on äidillä myös levon hetki. Silloin ehtii katsella vähän Salkkareita tai Kaunareita telkkarista tai lukea vähän Me naiset – lehteä. Ja kun harvoin saa miehen kaitsemaan nukkuvaa vauvaa, niin silloin ehdin kipaista asioilla tai tyttöjen kanssa tuulettumassa kaupungilla.

Se, mitä minä nyt oikein kaipaan, jos totta puhutaan, olisi kunnon tyttöjen ilta pitkän kaavan mukaan. Eli siideriä kurkkuun ja karaokebaariin laulamaan Anna Hanskin biisejä.

 

Lenny tulee Suomeen

Voi juku, minun suosikkiartistini lenny tulee suomeen, jipii. Ei ole vielä lippuja ostettu, mutta kyllä varmastikin tulee ostettua ja mentyä. Minä niin tykkään kuunnella hänen levyjään täällä stereoilla ja vielä katsella dvd:ltä hänen live-esityksiään. Siinä on karismaattinen mies ja hyvää musiikkia. Jees.

Varsinkin tuo American Woman on hieno tsipale, erittäin rock ja erittäin groove samaan aikaan. Ja Lennyn ääni on niin miehekkään möreä ja kevyt samaan aikaan. Heino yhdistelmä. Meillä on tuo mies aivan kyllästynyt kun olen soittanut hänen levyjään yhtenään viime päivät, ja kovaan ääneen. Mies on sammuttanut stereot tai laittanut oman levynsä soimaan, hän tykkää enemmän hevi metallista, kuten Judas Priestistä. Kamalaa kiljumista, ei minun makuuni se ole ollenkaan.

Metallica vielä menettelee, se on niin klassinen bändi kuitenkin. Sen minä olenkin kerran nähnyt oikein livenä eli elävänä lavalla, se oli jossain kesäfestareilla joskus nuoruusvuosina, villeinä nuoruuden vuosina. Oi niitä aikoja. Toivottavasti Lenny Kravitzinkin keikasta jää hyvät muistot, en malta odottaa keikkaa.

Puhelinhulluus

Minä tuossa autolla ajelin elektroniikkakaupan ohitse ja siellä oli kauea tungos. Se on se joku Iphone tullut taas uudella mallilla niin kaikki on sitten ihan hulluna. En minä ymmärrä tuollaista pelleilyä, olen sen verran vanhanaikainen näissä asioissa. Puhelin on soittamista ja tekstiviestejä varten. Ei siihen tarvita mitään nettiä ja musiikkia, kun netin saa tietokoneesta ja musiikin myös tai vaikka levysoittimesta. Enkä minä muutenkaan tykkää musiikista niin paljon, kun korvat tulee kipeäksi semmoisesta.

Niin tosiaan, siellä oli ihan mekkala menossa kun jonottivat niitä puhelimia tai jotain alennusta vanhaan malliin tai vastaavaa. Kauhea mekkala ja mekastus. Eivät osaa aikuiset ihmisetkään siellä olla, vaikka on lapsia keskellä. Saa vielä nenäänsä joku lapsi siellä. Ulkomaalaisiahan ne enimmäkseen olivat, ne ovat niin säästeliäitä varmaan että jokainen tarjous kytätään.

Sellainen päivitys tänään. Arki on samanlaista kuin se nyt on ollut tämän kuukauden, itkua ja nukkumista, ja sitten taas itkua. Puhun tuosta Erkki-vauvasta tietenkin siis…

Knöödelit pataan

Tuolla lähikaupassa oli tuommoinen saksalainen teema nyt tällä viikolla niin ostelinpa sitten kaikenmoista makkaraa, savustettua ja chilitettyä ja ilmakuivattua ja ilman. Ja sitten hapankaalia, siitähän ne sakemannit on kuuluisia. Ja sitten knöödeliä. Siis KNÖÖDELIÄ, ei nuudelia. Ne ovat sellaisia vehnäpalluroita missä on mausteita ja esimerkiksi kinkkua sisällä. Kaikenlaista siis.

Niin tosiaan, niitä knöödeleitä kai sitten syödään vähän kuin perunaa, mutta jos niissä on jo jotain kinkkua tai maksaa, niin onhan ne jo aika tuhteja sellaisenaankin. Kunhan on kastiketta. Ja sitähän minä tuossa juuri tein, ruoskeaa kastiketta sipulilla ja valkosipulilla ja sitten ne knöödeit siihen. Ja kastikkeeseen vielä ekstrakinkkua sen verran että tulee kunnolla lihaa. Ihan kohtuullisen hyvää tuli ja perhekin tykkäsi. Hapankaalipurkkia ei vielä tullut avattua, ehkä se pelottaa sen verran kun ei enne ole oikein tullut kokeiltua.

Mies vitsaili että hän hankkii nahkahousut eli lederhosenit kun sai kerrankin knöödeliä suoraan Baijerista. Oktoberfestille hän haluaisi mennä, mutta en minä jaksa sammoisia kaljafestivaaleja ollenkaan.

Vauvajumppaa

konoNiin kuin olet täällä blogissa kertonut, olen jo aika viimeisilläni raskaana, mutta vielä sitä jaksoin mennä vauvajumppaan, vaikka maha on jo kuin pallo. Se sitten vähän vaikeuttaa niitä liikeratoja, ja tuo lisähaastetta voimisteluun, mutta kyllä minä vielä aika monia liikkeitä ongelmitta teen.

Ihan hyvää liikuntaa se on ollut ja mukavaa vastapainoa lenkkeilylle, mitä yleensä teen. Tulee nimittäin koko kroppa hoidettua samalla kertaa, toisin kuin juostessa. Eikä tällaisen pallomahan kanssa tietysti mitään kunnon hölkkää edes pysty vetämään, vaan kävelyä Konosen tyyliin vain. Vielä kun nyt raskaana ollessa on vähän tuota pahoinvointia, niin tulee Konosen koko värisuora siinä toimitettua, eli kävelyä tyylillä ja sitten pahoinvointia suorituksen jälkeen. Mutta Kononen keskeytti ja minä en. Minä menen vain sitten jumppaan.

Zumbaa siellä vedetään kanssa, mutta se alkaa olemaan jo liian kovatahtista minulle. Minulla on kotonakin sellainen jumppa-dvd ja tuli tuolle sohvalla maanneelle futarille vähän sanottuakin, että jos laittaisi hidastetulle sen videon, niin ehkä meitsikin pysyisi tahdissa mukana.

 

Sipsit ovat paheeni

naksutAjattelin tällä kertaa kirjoittaa rakkaudestani sipseihin. Kirjoitinhan jo aiemmin hieman jäätelöstä. Mutta sipseihin koen tosi rakkautta. Syön juustonaksuja, perunalastuja, kaikenlaisia snacksejä ja suolakeksejä. Jokin siinä vain on, että suolainen maistuu. En ole koskaan ollut samalla tavalla perso makealle. Vaikka syön toki kaikkea makeaakin. En sanoisi millekään ei, jos linjani kestäisi sen, mutta jonkin verran täytyy tietysti liikunnasta huolehtia, jotta pysyy paino kontrollissa.

Toisaalta nyt raskaana ollessahan sitä lihoo muutenkin, joten olen käyttänyt ikään kuin tilannetta hyväkseni ja ahtanut turpaani niin paljon sipsejä kuin maha on vastaan ottanut. Pekonin ja cheddarin makuisia jättijuustonaksuja, nam nam, sitten vähän tillin ja kermaviilin makuisia putkilosipsejä. Joskus kaverit minulle kenkkuilevat ja sanovat, että minun pitäisi muuttaa Ahvenanmaalle kun siellä niitä sipsitehtaita on. Ja hakea sinne sitten sipsipromoottoriksi töihin.

Niin, tosiaan, eipä sitä manner-Suomessa kovin paljon sipsejä tehdä. Ruotsalainen osaa senkin taidon, ja sieltähän tämä Suomen herkuttelukulttuurikin kaiketi pitkälti sitten on peräisin. Sieltähän se hernekeittokin tulee, lihapullat ja varmaan munkitkin…

Kesän ainoa jäätelö

jädetTajusin juuri, että syön juuri tällä hetkellä kesän ainoaa jäätelöäni. Kuinka niin saattoi käydä, että koko kesä on lipunut ohi niin, etten ole syönyt lempiherkkuani? No syy on selvä: olen aivan liian huolissani linjoistani. Raskausaika tuo mukanaan lisäkiloja muutenkin, joten olen vahtinut raivoisasti vaakani lukemia.

Kirjoitan tästä aiheesta, koska vasta nyt, kookoksen ja ananaksen makuista puikkoa syödessäni, että olen vaakaa tuijotellessani evännyt itseltäni arjen pikku nautinnot. Eli kohtuus kaikessa, niin kuin laihduttamisessa ja kuntoilussakin. Kyllä jäde kuuluu futarin vaimon kesään, joten tästä lähtien aion olla vähemmän pikkutarkka ja unohtaa kilojen tarkkailun. Kun suklaakuori rasahtaa, olen hetkessä aivan muissa maailmoissa. Mieleen tulvii muistoja lapsuudesta, kun kesälomalla juostiin kioskille ostamaan Rio-Cola tai Roger Rabbitt -mehujäätä tai Kingis-puikkoa. Se on jännä, kuinka osa merkeistä vaihtuu vuosittain ja jotkut vain pysyvät.

Jäätelöstäni onkin nyt enää tikku jäljellä ja mielessä on vain yksi kysymys: syönkö vielä toisen? Ehken sentään, vaikka mieli tekeekin. Jälleen vanha totuus siis: kohtuus kaikessa.

Vihaan siivoamista

siivousRakastan sitä kun koti on puhdas, mutta en voi sietää siivoamista, vaan suorastaan melkein vihaan sitä. Selkä vääränä lattialla konttailua rätti kädessä, hinkkaamista ja moppaamista. Edustusvaimona minulla on onneksi viime vuosina ollut mahdollisuus käyttää siivouspalveluja.

Toisaalta olen vähän skeptinen näiden suhteen, koska meilläkin on täällä kotona yhtä ja toista arvokasta, eikä tuntemattomia oikeiden tohdi jättää itsekseen omaan asuntoon. Niinpä minulle on käynytkin tavaksi toimia ikään kuin käskevänä siivouskenraalina, joka käskyttää palkollisia ja samalla tarkkailee heidän toimiaan. Näin näen myös, että tuntipalkalla siivoavat ammattilaiset eivät laiskottele.

Pienempiin siivouksiin ei oikein viitsi siivousfirmaa tilata, joten kyllä minäkin olen jotain joutunut kuuramaan ja vähintään imuroimaan. Ärsyttävää puuhaa, mutta onhan se tehtävä jos haluaa puhtaassa asunnossa asua. Näin raskaana ollessa sitä käy kaikki kotityöt aina vain vaikeammiksi, joten olen senkin takia enemmän viime aikoina laiskotellut ihan hyvällä omalla tunnolla. Sitä paitsi siivousfirman palkkaaminen on yhteiskunnalle hyvä, se työllistää ja raha kiertää. Olen siis työläisten hyväntekijä.